Thanksgiving

Moikka,

Tällä viikolla vietettiin kiitospäivää ja oli kyllä ihan uskomattoman kivaa päästä kokemaan se! Me matkattiin host perheen kanssa Westchesteriin, n. tunnin ajomatkan päähän sukulaisille viettämään sitä ja oli hienoa päästä vähän tutustumaan perheen sukuun ja näkemään, mistä kaikessa on kyse. Kiitospäiväähän vietetään marraskuun viimeisenä torstaina ja täällä jenkeissä sitä ollaan juhlittu jo melkeinpä 200 vuotta (faktat eivät välttämättä ole ihan täysin luotettavia…). Amerikkalaiset itse pitävät sitä ehkä jopa isompana perhejuhlana kuin joulua, sillä se on uskonnosta riippumatonta. Meillä kiitospäivää vietettiin 32 hengen kesken host isän sukulaisten luona ja voi jessus sitä ruuan määrää! Kalkkunaa, maissia, bataattia vaahtokarkeilla (??), vähän lisää kalkkunaa ja puolukka(karpalo??)hilloa. Ruoka oli kyllä todella hyvää ja jälkkäreistä tykkäsin kanssa, vaikka kaikki oli tehty kurpitsasta: kurpitsa-juustokakku, kurpitsapiirakka, kurpitsakääretorttu.. Ihan uskomatonta miten kurpitsastakin saa väännettyä niin hyviä jälkkäreitä.

Ensi viikon sunnuntaina alkaa 9 päivän mittainen Hanukan juhliminen. Meillä sitä vietetään host perheen, isovanhempien ja muun lähisuvun kesken. En malta odottaa nähdä millainen juhla on kyseessä, sillä ikinä ennen en oo vastaavanlaista nähnyt.

Mullakin Suomeen tulo lähenee hurjaa vauhtia, enää 25 päivää jäljellä! En malta päästä syömään kaikkea sitä jouluruokaa, mikä pöytään laitetaan ja näkemään kaikkia ihmisiä, joita kovasti kaipaan.

---

 

Hey,

This week we celebrated Thanksgiving which was lots of fun! We travelled to Westchester (an hour away) to relatives’. It was so nice to get known my host family’s relatives and see what thanksgiving is all about. So people in America have celebrated it every year on the last Thursday of November for almost 200 years already (the facts may not be right…). Here it’s almost a bigger thing than Christmas since it doesn’t have any religious stuff in it. We celebrated thanksgiving with 32 people at my host dad’s relative’s house and god help me with the amount of the food! Turkey, corn, sweet potatoes with marshmallows (that’s was weird), some more turkey and cranberry sauce. The food was really good and I really liked the dessert even tho everything was made of pumpkin: pumpkin cheesecake, pumpkin pie, pumpkin roll… So amazed how many sweet things you can pull out of pumpkin!

Next Sunday we’ll start celebrating Hanukkah and it’ll be celebrated all the way until 14th of Dec. We will have grandparents and host mom’s sister with her family over! I can’t wait to see what it is all about.

Can’t believe that I’m gonna be in Finland in 25 days, so awesome! I can’t wait to get to eat all the christmas food and see the people I miss the most.

-Julia

Homesickness

Ensimmäistä kertaa tuntuu luontevalta puhua koti-ikävästä ilman, että tulis paha mieli tai haluais ottaa seuraavan mahdollisen lennon kotiin. Jotkut aupaireista ei tule ees kokemaan koti-ikävää, mutta harmittavasti suurinosa meistä tulee.

Ensimmäisen kerran mä tunsin koti-ikävää jo päivää ennen kuin oli tarkoitus lähteä. Makasin sängyssä ja mietin, että eihän musta oo tähän. Mitä hittoa mä ajattelin, kun lähdin tämmöseen mukaan? Mun kaikki kaverit jää tänne, äiti, siskot ja koira. Matkalaukut oli pakattuna sängyn vieressä ja tuijotin niitä vaan silmät pyöreinä, että huomenna on silti lähdettävä. Mulle ollaan kokoajan painotettu, että pakko siellä ei ole olla: mietin siinä sitten, että pitäiskö vaan avata nämä matkalaukut, purkaa tavarat ja soittaa järjestölle, että mä en lähde. Seuraavana aamuna olo oli kuitenkin niin jännittynyt ja olin innoissani, että hei oikeesti, mä lähden USA:han nyt.

Ensimmäinen viikko, mikä vietettiin koululla meni niin nopeesti ja jotenkin ihan sumussakin, ettei siitä ajasta niinkään muista mitään. Suomitytöt oli vierellä ja tuntui, että mä en halua lähteä täältä koskaan. Mutta luoja siunatkoon sitä kolmatta viikkoa, kun oli aika aloittaa työt. Pienempi itki mun seurassa tosi paljon ja oli muutenkin etäinen. Tottakai, eihän se lapsi edes tuntenut mua. Tuntui, että tää ei koskaan muuttuis ja välillä itkettiin täällä yhteen ääneen, kummatkin äitin perään. Nyt näin kolmen kuukauden jälkeen lähinnä naurattaa koko asia. Tullaan poikien kanssa niin hyvin toimeen, että en välttämättä haluais lähteä täältä koskaan. Tästä perheestä on tullut mulle kuin oma, en enää arastele yläkertaan menoa tai jääkaapista ruuan ottamista niinkuin ensimmäisinä viikkoina.

Sitä on nyt huomannut, kuinka tärkeää se kommunikointi on. Kun joku asia mietityttää niin aina kannattaa mielummin kysyä, kuin vain yrittää jotakin – yleensä siinä onnistumatta. Ja jos itkettää niin sitten itketään. Se yleensä parantaa oloa. Itelläni puhuminen auttoi. Äiti (vaikka järjestö niin sanoi, että älkää pitäkö yhteyttä kotiin ensimmäisinä viikkoina) oli suurin tuki mulle, se jaksoi tsempata eteenpäin ja lupas ettei koko aika tulis olemaan sellaista, kuin se oli ekoina viikkoina. Tottahan se oli.

Vaikka välillä on rankkoja päiviä niin lopussa kiitos seisoo. Ei tällaista tule kokemaan kuin kerran elämässä 🙂

---

First time since coming to the States I feel comfortable talking about homesickness. I don’t feel bad about it or like I wanna book the first flight back to home.  Some of the au pairs don’t even feel homesickness but most of us unfortunately do.

I felt homesick first time the day before I was supposed to leave. I laid in my bed and thought that what the hell am I doing? All my friends, sisters, mom and the dog are gonna stay here. All my suitcases were packed up and I just stared them with wide open eyes and thought that I still need to leave tomorrow whether I wanted or not. Everyone had emphasized that you don’t need to do anything that makes you uncomfortable so in that moment I thought just unpacking all the suitcases and calling to my organization that I’m not coming. Next morning the feeling was so different, I was so excited of leaving like c’mon you’re going to live in USA, that’s crazy!

The first week that we spent at the school went really quickly and for me it was a bit hazy since the jet lag was hitting pretty hard. We were having such a good time with the Finnish girls and I thought that I don’t wanna leave n   ever. But lord help me when the third (first week of working) week came. The little one was crying almost all the time and was really distant. Well of course, he didn’t even know me. It felt like this will never change and sometimes we cried together for mommy. Now after three months I’m only laughing for those days. We come along so well it feels like I will never wanna leave. This family feels like own, I don’t avoid going upstairs when the family is home or taking food from the fridge like I did in the first weeks.

I’ve noticed how important communication is. If you have something on your mind it’s better to ask than try to do something – usually not even doing it right. And if you feel like crying then cry. Usually it helps. For me talking was the thing. Mom (even tho the organization told not to make in contact to home in the first weeks) was the biggest and best support for me. She told me to keep going, it wouldn’t be like that for the whole year. And it was true.

Even tho sometimes there’s rough days with the boys, in the end everything will be alright. You will experience something like this only once in your life. 🙂

-Julia

Halloween

Moi! 

Terkut täältä sängyn pohjalta. Mut on vihdoin saavuttanut flunssa sitten yli vuoden poissaolon jälkeen ja olo ihan kaamea. Oon vetänyt kauheita vitamiinipommeja täällä ja yrittänyt juoda paljon vettä, mutta ei toivoakaan. Ehkä tää on nyt sitten vaan pakko sairastaa. Koti-ikävä iski tietty sitten tähän kipeänä olon päälle kun sitä vain ajatteli, että jos nyt ois kotona niin ei tarveis juosta kahden pojan perässä koko aikaa ja vois vaan hautautua omaan sänkyyn nukkumaan. Mutta tätä tää on.. Onneks perhe on todella ymmärtäväinen ja host äitikin sanoi heti, että huomenna mulla alkaa työt vasta seiskalta. Ens viikolla helpottaa sitten taas 🙂

Lauantaina vietettiin Halloweenia ja olihan se nyt pakko mennä myös käymään NYCissa katsomaan Halloween paraatia. Paraati oli kyllä kaiken kaikkiaan ihan uskomattoman hieno, vaikken paljoa nähnykkään. Oli niin siistiä päästä viettämään niin amerikkalainen Halloween vaan kuin mahollista! Meiltä jatkui matka citystä takaisin Long Islandille, kun mentiin college partyihin (jotka oli muuten iha sairaan siistit!!)

Seuraavaksi vietetäänkin sitten Kiitospäivää, mitä odotan tosi paljon!! Ruuan määrä tulee olemaan varmaan ihan valtava ja jalkapalloa tullaan katsomaan aamusta iltamyöhään. Niin paljon kivoja juttuja taas tulossa 🙂

---

Hey,

Greetings from the bottom of this bed. I’m catching a cold (and fever) after over a year of being healthy and I can’t even describe the feeling at the moment. I’ve tried to take lots of vitamins and drink lots of water but it doesn’t seem to be working out. Maybe I just have to get over with this. Of course I got home sick right after because just thinking about sleeping in my own bed whether than running behind two little men sounds so much more tempting right now. But it is what it is.. Luckily the family has been very understanding about this and my host mom informed me right away that I wouldn’t work until 7am tomorrow. Next week is gonna be better again 🙂

On Saturday it was time for Halloween and we went to NYC to see the Halloween Parade. The parade was just unbelievably awesome with all the lights and costumes even tho I didn’t see that much. It was so cool to be able to experience an all-American Halloween! After the parade we left city and headed back to Long Island to go to a college party – I don’t have words to describe the party, it was so awesome.

The next big holiday will be Thanksgiving which I’m looking really forward to celebrate. There will probably be so much food and we’ll watch football all day so that’s awesome. So many happy things happening soon!!

-Julia

ps. Loppuun vielä kuvia Halloweenista ja viikon tapahtumista!